On murheellista nähdä, kun nuorukainen menettää parhaat toiveensa ja unelmansa, kun hänen silmiensä edestä temmataan pois ruusunpunainen verho, jonka lävitse hän on katsellut inhimillisiä tunteita ja tekoja, vaikka onkin vielä toivoa, että hän korvaa vanhat harhaluulonsa uusilla, jotka ovat yhtä haihtuvia, mutta eivät silti vähemmän rakkaita... Mutta millä tavoin ne voidaan korvata Maksim Maksimytsin iässä? Tahtomattaan sydän kovettuu ja sielu sulkeutuu..
Mihail Lermontov(1814-1841): Aikamme sankari(1959, Geroi nashevo vremeni, 1840). Suomentanut Ulla-Liisa Heino(s. 1934), sivut 76-77.