Aristoteles, joka on tutkinut kaikenlaisia asioita, pohtii Solonin sanoja, että ketään ei ennen kuolemaansa voi sanoa onnelliseksi, ja kysyy, voiko edes sitä, joka on elänyt ja kuollut nuhteettomasti, sanoa onnelliseksi, jos hän jättää jälkeensä huonon maineen ja jos hänen jälkeläisensä joutuvat elämään kurjuudessa. Niin kauan kuin vaellamme elävien maassa, voimme ajatuksissamme jo rientää minne haluamme, mutta kun olemme siirtyneet olemassaolon ulkopuolelle, meillä ei enää ole mitään yhteyttä olevaiseen. Sen tähden olisi parempi sanoa Solonille, että ihminen ei ole koskaan onnellinen, sillä hän on onnellinen vasta sen jälkeen, kun häntä ei enää ole.

Michel de Montaigne(1533-1592): Esseitä: Osa I.(2003; Essais: Livre 1, 1580-1588). Suomentanut Renja Salminen. Sivut 14-15.

There was something wonderful about books. Something elegant. They could preserve thoughts and ideas for ever - or as long as paper would last. They were devices for allowing the human spirit to leap across time and space.

Edmund Cooper(1926-1982): The Overman Culture(1977, 1. painos 1971), sivu 99.

'We are nothing,' said Haleka into the afternoon air. 'We are less than the mountain, less than the sea. We are ants, without understanding, without effect. We move through a brief instant of Time like a puff of wind, and are gone, leaving nothing.'

Michael Coney(1932-2005): Cat Karina(1982), page 105.