Koin parhaillaan mitä hän tarkoitti, uudenlaista itsensä hyväksymistä; ymmärsin että minun täytyi olla tämä sielu ja tämä ruumis kaikkine paheineen ja hyveineen ja ettei minulla ollut muuta tilaisuutta eikä vaihtoehtoa. Se oli tietoisuutta uudenlaisesta mahdollisuudesta, joka poikkesi jyrkästi siihenastisesta, kunnianhimon harhakuvitelmiin perustuvasta käsityksestäni. Elämäni kaaos, itsekkäät teot, väärät ratkaisut, petolliset temput, kaikki nämä osaset saattoivat vielä napsahtaa kohdilleen, niistä saattoi tulla rakenneosia eikä pelkästään kaaoksen aineksia, ja nimenomaan siksi ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa. Se ei toki ollut uuden moraalisen päättäväisyyden heräämisen hetki, ei sinne päinkään. Hyväksymällä sen mitä olemme joudumme ilman muuta aina torjumaan sen mitä meidän pitäisi olla...
John Fowles(1926-2005): Jumalten naamiot(1997; The Magus a revised edition 1966, 1977), sivu 153.